
Vyöhyketerapia on hoitomuoto, jolla tasapainotetaan kehon omia voimavaroja.
Klassisen vyöhyketerapian ajatuksena on, että jalkapohjat aistivat kehon toimintahäiriöt ja jalkapohjiin muodostuu aristavia heijastepisteitä. Heijastepisteitä käsittelemällä saadaan aikaiseksi joko kehon aktivointia tai rauhoittumista- riippuen asiakkaan tarvitsemasta avusta.
Modernin vyöhyketerapian mukaan heijastepisteitä löytyy koko kehon alueelta, ei pelkästään jalkapohjista. Tämän mukaisesti käsitellään ongelmakohtaisesti koko kehossa esiintyviä pisteitä. Tavoitteena on saada kehon toiminnot normalisoitumaan. Esimerkiksi korvia käsittelemällä hoidetaan henkistä hyvinvointia. Käsiä ja rintakehää käsittelemällä vaikutetaan taas psykososiaaliseen terveyteen. Vaikutuksia saadaan aikaan myös hormonitoiminnan vilkastumisen kautta. Tähän perustuen kehoa käsitellään jalkateristä lantioon. Asiakas kokee hoidon mm. rentoutumisena, kipujen lieventymisenä ja ruuansulatuksen parantumisena.
Muita hoitoindikaatioita ovat mm. kipu, stressi, unettomuus, ongelmat aineenvaihdunnassa, hormonihäiriöt sekä ummetus. Hoito tehdään paljaalle iholle käsillä tai pientä painelupuikkoa apuna käyttäen.
Asiakkaan alkuhaastattelun perusteella valitaan hoitoalueet. Hoito aloitetaan yleensä jalkateristä. Kehon muita osia käsitellään nousevien heijasteiden sekä asiakkaan tarpeiden mukaisesti yksilöllisesti valiten. Vyöhyketerapian hoitoaika on yleensä 45 minuuttia ja hoitotuloksia voi nähdä jo 1-3 hoitokerran jälkeen riippuen asiakkaan ongelmasta. Hoidon jälkeen on rento ja väsyttävä olo, joten hoidon jälkeen tulisi levätä ja juoda paljon vettä. Hoidon jälkeen aineenvaihdunnan vilkastuminen näkyy lisääntyneenä eritystoimintana.
Vyöhyketerapiaa annetaan kaiken ikäisille - vauvasta vaariin. Vauvoilla hoidolla ollaan saatu hyviä tuloksia koliikin hoidossa. Vanhemmille annetaan hoidon yhteydessä myös kotihoito-ohjeita, joita tulisi jatkaa välittömästi.